Suomi liittyi Euroopan Neuvoston jäseneksi 1989 ja ratifioi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10.05.1990 (Sop. 18-19/1990). Tällä sopimuksella Suomi liittyi länsimaiseen oikeusjärjestelmään, jossa vallitsee periaate, että syytettyä ei voida tuomita, ellei syyttäjä kykene näyttämään syytetyn syyllisyyttä toteen. Mikäli syyllisyydestä on vähänkin epäselvyyttä, tuomion pitää olla vapauttava.
Suomi ei kuitenkaan verotuksessa sovella Euroopan ihmisoikeussopimusta eikä sopimuksessa olevia määräyksiä ole vastoin hallitusmuodon 33 §:n ja valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n säännöksiä otettu mukaan Suomen sisäiseen lainsäädäntöön. Kansainväliset sopimukset ovat kuitenkin osa oikeusjärjestystämme ja menevät ristiriitatilanteissa kansallisen lainsäädäntömme yli.
Oikeusturvaa ei verotuksessa ole lainkaan. Verottaja on 40 vuotta ajanut yrityksiä pikakonkurssiin vanhentuneen KKO 1957:II:7 päätöksen nojalla, eivätkä 15 vuottakin kestävät valitustiet ole mikään oikeusturva. Verovelvollinen saa valittaa, mutta mitä hyötyä siitä on, kun kaikki on jo menetetty. Valitustie on aivan liian pitkä ja oikeuden saaminen tulee valittajalle todella kalliiksi.
Verotuksen oikeellisuutta ei siis voida mitata valitusten lukumäärällä, koska suuri joukko verovelvollisia kokee valituksen hyödyttömäksi. Verot on muutoksenhausta huolimatta pitänyt maksaa ja tämä on aiheuttanut verovelvolliselle likviditeettiongelman, joka johtaa usein toiminnan loppumiseen tavalla tai toisella.
Suomessa sovelletaan verotuksessa ns. Itäblokin maissa vallalla ollutta periaatetta, jonka mukaan riittää, että syyttäjä esittää syytteensä. Tämän jälkeen syytetty tuomitaan, ellei hän kykene näyttämään syyttömyyttään toteen. Tämä periaate otettiin vuonna 1975 suomalaiseen verotuslainsäädäntöön VerL 56 §:n 2 momenttina, eikä sitä ole ihmisoikeussopimuksen voimaantulon jälkeenkään korjattu, vaan nyttemmin se on VML 28 §:ssä. Verottaja käyttää ihmisoikeussopimuksen vastaista valtaansa sumeilematta hyväkseen. Tässä vallan väärinkäytössä verovelvollisen oikeusturva on olematon.
Oikeusturva koostuu menettelyä, toimivallan käyttöä ja verosäännösten tulkintaa koskevista periaatteista. Valtiovarainministeriö asetti 7.2.1997 työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää yritysten verotusmenettelyssä mahdollisesti esiintyvät ongelmat ja epäkohdat. Oikeusturvatyöryhmä tekee säädösmuutosesitykset, jotka ovat tarpeen verotuksen toimittamiseen liittyvien velvoitteiden selkeyttämiseksi, verovelvollisen oikeusturvan parantamiseksi sekä verotuskäytännön yhtenäistämiseksi.
Työryhmä, joka jo väliraportissaan 30.06.1997, esitti useita muutosesityksiä verolainsäädäntöön ja verotusmenettelyyn, totesi myös, että verotuksen oikeusturvaongelmat ovat moninaisia. Työryhmä pyysi työlleen lisäaikaa vuoden loppuun ja tänä aikana se perehtyy mm. verotarkastuksissa mahdollisesti esiintyneisiin puutteisiin sekä siihen, onko verovelvollisen antama näyttö verotusmenettelyssä otettu riittävällä tavalla huomioon ja onko todistustaakka verovelvollisen ja veroviranomaisen välillä jaettu oikein sekä missä määrin ja missä tilanteissa verovelvollisten oikeudenkäyntikuluja tulisi korvata.
Käsiteltäviin asioihin kuuluvat mm. eräät verovelvollisen kuulemistilanteet sekä veronkiertopykälien soveltamisalat. Koska työryhmän työ on kesken ja kommenttipuheenvuoroni vastausaika rajallinen, kiinnitän puheenvuorossani huomiota vain muutamiin minusta erittäin tärkeisiin oikeusturvakysymyksiin, joita työryhmä ei mietintönsä mukaan käsittele, ei ainakaan riittävän laajasti.
Hallitusmuodon 92 §:n mukaan kaikessa virkatoiminnassa on laillisen seuraamuksen uhalla tarkoin takia noudatettava. Siitä huolimatta virkamiesten laittomaan toimintaan ei puututa. Euroopan ihmisoikeussopimuksen artikloissa 2-18 turvattuja oikeuksia ei suomalaisella verovelvollisella ole, koska verottaja ei ihmisoikeussopimusta sovella. Näin Suomen veroviranomaisten menettelyyn sisältyy oikeusturvaongelmia syrjimättömyyden/yhden-vertaisuusperiaatteen näkökulmasta.Verovelvolliset eivät ole yhdenvertaisia verottajan edessä. Oikeuskäytäntö vaihtelee ja verotuksessa on suuria alueellisia eroja. Verottaja syyllistyy verovelvollisten omaisuuden riistoon ihmisoikeussopimuksen 1. lisäpöytäkirjan 1 artiklan vastaisesti ja verovelvollisten mielivaltaiseen syrjintään. Veropetosepäilyn kohteeksi joutuneet kokevat joutuneensa Gestapon (Geheime Staatspolizei = kansallissosialistisen Saksan erittäin suurilla valtuuksilla varustettu valtiollinen poliisi) kynsiin. Vaikka hallitusohjelmamme korostaa Suomen olevan oikeusvaltion, on verovelvollisten oikeusturvaa mahdoton havaita.
Verotusmenettelylain 26 §:n 2 momentin sanamuoto; " Verotusta toimitettaessa on tunnollisesti sekä veronsaajien että verovelvollisen etua silmälläpitäen harkittava, mitä verovelvollisen tulosta ja varallisuudesta sekä muista asiaan kuuluvista seikoista on veroilmoituksessa tai muutoin käynyt selville taikka muulla perusteella on katsottava oikeaksi", on Euroopan ihmisoikeussopimukseen nähden liian väljä ja siten ristiriidassa ihmisoikeussopimuksen kanssa.
Suomen sisäisen lainsäädännön mukaisesti verottajalla on mahdollisuus harkita, mikä on oikea ratkaisu kussakin asiassa, mutta ihmisoikeussopimuksen mukaan näyttövelvollisuus on verottajalla. Syyttömyysolettama koskee kaikkia viranomaisia, myös verottajia.Ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan mukaisesti verovelvollisella, jonka oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä siinäkin tapauksessa, että oikeuksien ja vapauksien loukkauksen ovat tehneet virantoimituksessa olevat henkilöt. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on päätöksissään edellyttänyt, että tehokkaan oikeussuojan vaatimus edellyttää oikeutta tuomioistuimen väliaikaisiin täytäntöönpanomääräyksiin tai täytäntöönpanon kieltoihin ennen tuomioistuinten lopullista päätöstä. Tässäkin verottaja käyttää Suomessa harkintavaltaansa ja verovelvollinen on oikeussuojaton riippuen harkinnan tuloksesta. Suomesta puuttuvat tehokkaat oikeussuojakeinot kokonaan.
Virkamiesten tekemät laittomat ja perusteettomat veroratkaisut johtavat siihen, että verovelvollinen joutuu veronsa muutoksenhausta huolimatta maksamaan ja vasta vuosien kuluttua voitettuaan oikeustaistelunsa, hän saa rahansa takaisin. Suomen lainsäädännössä ei verovelvollisella ole mahdollisuutta estää virheellistä maksuunpanoa ja ns. negatiivinen todistustaakka sysää kaiken näyttövelvollisuuden verovelvolliselle, jonka näytön verottaja sitten kumoaa fraasilla "annettua selvitystä ei voida pitää luotettava/riittävänä".
Asiasta käytävä rikosprosessi on luku sinänsä ja muodostaa oman oikeusturvaongelmansa. Veropetosasioissa ja kirjanpitorikoksissa rikosprosessi aloitetaan ennen kuin itse pääkysymyksessä eli veroasiassa on saatu lainvoimainen ratkaisu. Syyttäjät ryhtyvät rikoslain 30 luvun 9 §:n mukaisiin syytetoimiin kirjanpitorikoksesta, rikoslain 29 luvun 1 §:n mukaisiin syytetoimiin veropetoksesta ja rikoslain 29 luvun 2 §:n mukaisiin syytetoimiin törkeästä veropetoksesta sellaisten verotuspäätösten perusteella, joiden käsittely oikeusasteissa on vielä kesken. Rikosprosessissa käytetään virheellisten verotuspäätösten ja virheellisten tarkastuskertomusten tekijöitä todistajina verotettavaa vastaan.
Tulkinnanvaraisissa kysymyksissä vasta lainvoimainen ratkaisu kuitenkin osoittaa, kumpi osapuoli oli oikeassa, verottaja vai verovelvollinen. Rikosprosessissa tuomio on jo langetettu, vaikka valitusasteissa myöhemmin todettaisiinkin, että verotuksessa ei mitään virheellistä ole tapahtunutkaan tai että tulkinnanvaraisissa tilanteissa verovelvollisen kannanotto olikin oikea. Myös tuomioistuimet soveltavat päätöksissään vain kansallista lainsäädäntöä ja jättävät ratkaisuissaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräykset huomioimatta.
Verovelvollisen oikeusturvan kannalta olisi erittäin tärkeää, että mahdolliset rikosoikeudelliset sanktiot seuraisivat vasta lainvoiman saaneen veroratkaisun jälkeen, koska tuomioistuimilla ei ole kykyä ratkaista itse pääkysymystä, verotuksen oikeellisuutta.Ihmisoikeussopimuksen 14 artikla takaa sopimuksessa tunnustettujen oikeuksien ja vapauksien nauttimisen kaikille ilman minkäänlaista syrjintää. (yhdenvertaisuusperiaate HM 5 §). Tätä yhdenvertaisuusperiaatetta eivät Suomen virkamiehet noudata millään hallinnon alalla, eikä se ole tuttu vielä eduskunnan oikeusasiamiehellekään.Verottaja ei perustele vaatimuksiaan ja käsityksiään, vaikka hallitusmuodon 16 § edellyttää sitä myös verotuksessa. Päätösten perustelemisessa ei verottaja myöskään noudata Eurooppa-oikeuden käytäntöä. Verottaja tulkitsee selkeitäkin säännöksiä verovelvollisen vahingoksi. Verottajan päätökset eivät useinkaan perustu lainsäädäntöön eivätkä oikeuskäytäntöön, vaan täydelliseen mielivaltaan, jolloin tavanomainen perustelu on: lienee, käsittääksemme, annettua selvitystä ei voida pitää luotettavana.
Verottajan päätös ei siten perustu muuhun kuin verottajan omiin subjektiivisiin käsityksiin asiassa ja tällä käsityskyvyllä toteutetaan satojenkin miljoonien maksuunpanot ilman riittävää näyttöä asioiden todellisesta kulusta. Verottajan ainoa motiivi on näin tuloksen tekeminen todella arveluttavin keinoin. Myös laittomat virkakäskyt estävät verovelvollisen oikeusturvan toteutumisen. Esimies-asemassa olevat virkamiehet antavat alaisilleen laittomia virkakäskyjä. Päätösten perusteluissa ei saa käyttää EY:n direktiivejä eikä Eurooppa-oikeuden ratkaisuja. Päälliköt estävät näin lainmukaisten päätösten syntymisen.
Virkavirheet ovat verohallinnon arkipäivää, mutta verottajalla ei käytännössä ole minkäänlaista vastuuta, eikä verottajien lainvastaista toimintaa tutki kukaan. Mikäli verottajien laittomuudet tulevat päivänvaloon, verottaja tutkii nopeasti itse itsensä ja toteaa, että mitään laitonta ei ole tapahtunut ja niin on verovelvollisen oikeusturva jäänyt taas kerran saavuttamatta. Verovelvollisen oikeusturvatiet, rikosoikeudellinen kanne, vahingonkorvausvelvollisuus ja kantelu johtavat vain harvoin toivottuun tulokseen, oikeuden toteutumiseen ja virkamiesten tuomitsemiseen tahallisesta rikollisesta toiminnastaan.
Jääviyskysymykset ovat verotuksessa lapsipuolen asemassa. Sekä kantelu että kanteet tekevät niiden kohteina olevista virkamiehistä esteellisiä suhteessa kantelijaan, mutta jääviyssäännöksiä ei verotuksessa noudateta. Sama virkamies esiintyy useissa eri yhteyksissä, milloin esittelijänä, päätöksentekijänä, milloin verotusasiamiehenä tai päättäjänä taas ylemmissä oikeusasteissa ilman, että siihen kukaan puuttuu. Näin verottajan mahdollisista kostotoimista tulee täydellisiä ja verovelvollinen on täysin lainsuojaton.Veroviranomaisten tiedonsaantioikeuksia on juuri huomattavasti laajennettu. Verovelvollisen selvitysvelvollisuutta suhteessa veroviranomaisen tiedonsaantioikeuteen ei ole käytännössä selvitetty. Näiden valtuuksien rajoja ei myöskään ole testattu eikä asetettu rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa merkityksessä. Verottajan vihjepuhelimet ja perättömät ilmiannot muodostavat suuren riskin verovelvollisen oikeusturvalle.
Verovelvollisen oikeusturvan kannalta olisi tarpeellista, että virkamiesten lainvastainen menettely saatetaan rikosoikeudellisella kanteella oikeuden tutkittavaksi. Rikosoikeudellisessa kanteessa pitää kuitenkin olla jo esitutkintavaiheen nostamiseksi riittävästi näyttöä. Salassapitosäännökset estävät verovelvollisen oikeusturvan toteutumisen, koska verottaja voi tarvittaessa antaa vääränsisältöisen asiakirjan, jonka oikeellisuutta verovelvollinen ei kykene salassapitosäännösten takia tarkistamaan.Ylemmät viranomaiset pitävät alempien viranomaisten antamia lausuntoja ja asiakirjoja oikeina ja näin ketjuvalheet muuttuvat totuudeksi. Virkamiehet pääsevät kuin koira veräjästä, kun jostain käsittämättömästä syystä johtuen myöskin virkamiesten rikollinen toiminta on valtiovallan erityissuojelussa. Tämä ei voi olla vaikuttamatta verovelvollisten oikeusturvaan.
Salassapitosäännökset ja viranomaisasiakirjat johtavat verovelvollisen kannalta täydelliseen oikeusturvattomuuteen. Ylempi viranomainen pitää sitä, mitä alempi viranomainen on esittänyt annettuna totuutena, eikä tarkista tietojen oikeellisuutta. Valitettavan usein nämä tiedot ovat kuitenkin virheellisiä ja niiden perusteella tapahtuu todellisia oikeusmurhia. Verottaja tekee tulosta keinoja kaihtamatta.Verotarkastuksissa ja veropäätösten tekemisessä on kyse julkisen vallan käytöstä, jolloin vahingonkorvausvelvollisuus voidaan kohdistaa verohallitukseen, lääninverovirastoon sekä suoraan virkamiehiin. Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 2 momenttiin on kirjattu ns. standardisäännös vastuusta julkisen vallan käytössä. Sen mukaan viranomainen on vastuussa julkisen vallan käytöstä vain, jos ei noudateta kohtuudella vaadittavia vaatimuksia ja menettelyjä. Säännöstä sovelletaan vain julkisen vallan käyttöön. Se ei sovellu rajoittavaksi säännökseksi, jos vaatimus kohdistetaan huolimattomuuden perusteella virkamieheen.
Vahingonkorvausvelvollisuuden nostaminen edellyttää, että verotuspäätöksistä valitetaan ja että valitus voitetaan. Pitkä valitustie ja se, että Suomessa Euroopan ihmisoikeussopimusta ei oikeuskäytännössä sovelleta, on johtanut siihen, että verovelvolliset eivät nosta vahingonkorvauskanteita, vaikka se voidaan nostaa myös suoraan virkamiestä vastaan. Näin verovelvolliset eivät saa oikeuksiensa menetyksistä edes vahingonkorvausta. Myös vahingonkorvauslain ns. standardisäännös on Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastainen. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 50 artikla lähtee siitä, että loukatulle osapuolelle on taattava kohtuullinen hyvitys. Suomessa ei voitetussakaan verovalitusprosessissa yleensä tuomita maksettavaksi edes oikeudenkäyntikuluja saati sitten vahingonkorvauksia. Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisesti olisi mahdollisuus korvata sekä aineellinen että aineeton vahinko.
NÄYTTÖVELVOLLISUUS / SYYTTÖMYYSOLETTAMA
Ihmisoikeussopimuksen 6.2 artiklan mukaan on jokaista rikoksesta syytettyä pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen. Suomen verotusmenettelyssä näyttövelvollisuus on siirretty lähes kokonaan verovelvolliselle. Verottaja perustelee päätöksiään fraaseilla, tai perustaa koko ratkaisunsa arvioon, joka ei perustu mihinkään. Suomen verolainsäädännössä ns. käännetty todistustaakka on vallitsevana. Verovelvollisen tulee näyttää toteen verotusperusteiden oikeellisuus tai oikeudettomuus. Mutta annetun hyvänkin näytön verottaja ohittaa valitettavan usein vain sanonnalla; annettua selvitystä ei voida pitää luotettavana, muttei sanallakaan sano, mikä luotettava näyttö voisi olla. Verottaja itse ei näytä mitään.
VEROLAINSÄÄDÄNNÖN VASTAINEN PÄÄTÖS / VAHINGONKORVAUSVELVOLLISUUS
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan ja 1. lisäpöytäkirjan 1 artiklassa säädetään, että keneltäkään ei saa riistää hänen omaisuuttaan paitsi julkisen edun nimissä ja laissa määrättyjen ehtojen sekä kansainvälisen oikeuden yleisten periaatteiden mukaisesti. Saman artiklan 2 kohdassa todetaan, että edellä olevat määräykset eivät kuitenkaan saa millään tavoin heikentää valtioiden oikeutta saattaa voimaan lakeja, jotka ne katsovat välttämättömiksi omaisuuden käytön valvomiseksi yleisen edun nimissä tai taatakseen verojen tai muiden maksujen tai sakkojen maksamisen.Verovelvollisen on ensin käytävä läpi pitkä, vuosia kestävä oikeustaistelu ennen kuin hän voi voitetun veroratkaisun perusteella lähteä hakemaan vahingonkorvauksia, oli verotuspäätös miten virheellinen tahansa. Myös tässä oikeustaistelussa hän on lainsuojaton. Verot pitää maksaa, vaikka verotuspäätös olisi miten virheellinen ja vahingonkorvauskanteen nostamiseen kuluu aikaa vuosia. Vahingonkorvausvelvollisuuden osalta pääongelma on näyttö. Pitää näyttää vahinko. Julkisen vallan käytössä korvataan myös taloudellinen vahinko eli liikevaihdon aleneminen ja muu vastaava. Lisäksi verovelvollisen pitää esittää myös teon tai laiminlyönnin ja vahingon välinen yhteys. Tässä tapauksessa se edellyttää, että näytetään kohta kohdalta tapahtumana ja oikeudellisesti menettelyn huolimattomuus ja siitä syntynyt vahinko ja ettei se ole johtunut mitenkään verovelvollisesta tai tämän edustajasta. Korvauskanne voidaan kohdistaa sekä verottajaan että verovirkamiehiin nimenomaan julkisen vallan käytön perusteella. Kanteen nostaa asianomainen yritys.
SALASSAPITOSÄÄNNÖKSET / PERÄTTÖMÄT ILMIANNOT
Verovelvollisen oikeusturvan kannalta on erittäin tärkeää saada tieto ilmiantokirjeen sisällöstä. Verottaja kieltäytyy kuitenkin, salassapitosäännöksiin vedoten ja suojatakseen erittäin tärkeää yksityistä etua eli ilmiantajan henkilöllisyyttä sekä erittäin tärkeää yleistä etua, jonka toteutumiseksi myös ilmiantotoimintaa tarvitaan, antamasta ilmiantokirjeestä kopiota. Verottajan kannanotto on myös tässä ihmisoikeussopimuksen vastainen.Verohallinnossa oikeusturvaa ei myöskään ole siitä syystä, että verolainsäädäntö muuttuu liian nopeasti. Tämän lisäksi verolainsäädäntö on vaikeaselkoista ja tulkinnanvaraista. Myös verottajien koulutustaso muihin EU-maihin verrattuna on aivan liian alhainen.
Alustuksen aiheen "Oikeusturva verotuksessa" mukaisesti olen kommenttipuheen-vuorossani tuonut esille muutamia verovelvollisen oikeusturvaan vaikuttavia asioita. Itse olisin otsikoinut asian "Olematon oikeusturva verotuksessa". Tällä otsikoinnilla olisin halunnut keskusteltavan veroviranomaisten valtaoikeuksien käytön motiiveista, vallan väärinkäytöstä ja vastuusta sekä menettelystä, jonka verottaja on omaksunut, kun se otaksuu, että menettely on joka tapauksessa virheellistä, lakia on tulkittu tietoisesti väärin tai esittää poskettomia epäilyksiään. Myös verottajien suoranaiset toimivaltuuksien ylitykset kotirauhan rikkomisineen olisivat olleet mieleiseni aihe keskusteltaessa verovelvollisen olemattomasta oikeussuojasta verotuksessa.
1 Comments:
SUOMALAINEN OIKEUSTURVA VEROTUKSESSA
Suomi liittyi Euroopan Neuvoston jäseneksi 1989 ja ratifioi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10.05.1990 (Sop. 18-19/1990). Tällä sopimuksella Suomi liittyi länsimaiseen oikeusjärjestelmään, jossa vallitsee periaate, että syytettyä ei voida tuomita, ellei syyttäjä kykene näyttämään syytetyn syyllisyyttä toteen. Mikäli syyllisyydestä on vähänkin epäselvyyttä, tuomion pitää olla vapauttava.
Suomi ei kuitenkaan verotuksessa sovella Euroopan ihmisoikeussopimusta eikä sopimuksessa olevia määräyksiä ole vastoin hallitusmuodon 33 §:n ja valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n säännöksiä otettu mukaan Suomen sisäiseen lainsäädäntöön. Kansainväliset sopimukset ovat kuitenkin osa oikeusjärjestystämme ja menevät ristiriitatilanteissa kansallisen lainsäädäntömme yli.
Oikeusturvaa ei verotuksessa ole lainkaan. Verottaja on 40 vuotta ajanut yrityksiä pikakonkurssiin vanhentuneen KKO 1957:II:7 päätöksen nojalla, eivätkä 15 vuottakin kestävät valitustiet ole mikään oikeusturva. Verovelvollinen saa valittaa, mutta mitä hyötyä siitä on, kun kaikki on jo menetetty. Valitustie on aivan liian pitkä ja oikeuden saaminen tulee valittajalle todella kalliiksi.
Verotuksen oikeellisuutta ei siis voida mitata valitusten lukumäärällä, koska suuri joukko verovelvollisia kokee valituksen hyödyttömäksi. Verot on muutoksenhausta huolimatta pitänyt maksaa ja tämä on aiheuttanut verovelvolliselle likviditeettiongelman, joka johtaa usein toiminnan loppumiseen tavalla tai toisella.
Suomessa sovelletaan verotuksessa ns. Itäblokin maissa vallalla ollutta periaatetta, jonka mukaan riittää, että syyttäjä esittää syytteensä. Tämän jälkeen syytetty tuomitaan, ellei hän kykene näyttämään syyttömyyttään toteen. Tämä periaate otettiin vuonna 1975 suomalaiseen verotuslainsäädäntöön VerL 56 §:n 2 momenttina, eikä sitä ole ihmisoikeussopimuksen voimaantulon jälkeenkään korjattu, vaan nyttemmin se on VML 28 §:ssä. Verottaja käyttää ihmisoikeussopimuksen vastaista valtaansa sumeilematta hyväkseen. Tässä vallan väärinkäytössä verovelvollisen oikeusturva on olematon.
Oikeusturva koostuu menettelyä, toimivallan käyttöä ja verosäännösten tulkintaa koskevista periaatteista. Valtiovarainministeriö asetti 7.2.1997 työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää yritysten verotusmenettelyssä mahdollisesti esiintyvät ongelmat ja epäkohdat. Oikeusturvatyöryhmä tekee säädösmuutosesitykset, jotka ovat tarpeen verotuksen toimittamiseen liittyvien velvoitteiden selkeyttämiseksi, verovelvollisen oikeusturvan parantamiseksi sekä verotuskäytännön yhtenäistämiseksi.
Työryhmä, joka jo väliraportissaan 30.06.1997, esitti useita muutosesityksiä verolainsäädäntöön ja verotusmenettelyyn, totesi myös, että verotuksen oikeusturvaongelmat ovat moninaisia. Työryhmä pyysi työlleen lisäaikaa vuoden loppuun ja tänä aikana se perehtyy mm. verotarkastuksissa mahdollisesti esiintyneisiin puutteisiin sekä siihen, onko verovelvollisen antama näyttö verotusmenettelyssä otettu riittävällä tavalla huomioon ja onko todistustaakka verovelvollisen ja veroviranomaisen välillä jaettu oikein sekä missä määrin ja missä tilanteissa verovelvollisten oikeudenkäyntikuluja tulisi korvata.
Käsiteltäviin asioihin kuuluvat mm. eräät verovelvollisen kuulemistilanteet sekä veronkiertopykälien soveltamisalat. Koska työryhmän työ on kesken ja kommenttipuheenvuoroni vastausaika rajallinen, kiinnitän puheenvuorossani huomiota vain muutamiin minusta erittäin tärkeisiin oikeusturvakysymyksiin, joita työryhmä ei mietintönsä mukaan käsittele, ei ainakaan riittävän laajasti.
VIRKAMIESTEN LAINVASTAINEN MENETTELY/TEHOKKAAT OIKEUSSUOJAKEINOT
Hallitusmuodon 92 §:n mukaan kaikessa virkatoiminnassa on laillisen seuraamuksen uhalla tarkoin takia noudatettava. Siitä huolimatta virkamiesten laittomaan toimintaan ei puututa. Euroopan ihmisoikeussopimuksen artikloissa 2-18 turvattuja oikeuksia ei suomalaisella verovelvollisella ole, koska verottaja ei ihmisoikeussopimusta sovella. Näin Suomen veroviranomaisten menettelyyn sisältyy oikeusturvaongelmia syrjimättömyyden/yhden-vertaisuusperiaatteen näkökulmasta.Verovelvolliset eivät ole yhdenvertaisia verottajan edessä. Oikeuskäytäntö vaihtelee ja verotuksessa on suuria alueellisia eroja. Verottaja syyllistyy verovelvollisten omaisuuden riistoon ihmisoikeussopimuksen 1. lisäpöytäkirjan 1 artiklan vastaisesti ja verovelvollisten mielivaltaiseen syrjintään. Veropetosepäilyn kohteeksi joutuneet kokevat joutuneensa Gestapon (Geheime Staatspolizei = kansallissosialistisen Saksan erittäin suurilla valtuuksilla varustettu valtiollinen poliisi) kynsiin. Vaikka hallitusohjelmamme korostaa Suomen olevan oikeusvaltion, on verovelvollisten oikeusturvaa mahdoton havaita.
Verotusmenettelylain 26 §:n 2 momentin sanamuoto; " Verotusta toimitettaessa on tunnollisesti sekä veronsaajien että verovelvollisen etua silmälläpitäen harkittava, mitä verovelvollisen tulosta ja varallisuudesta sekä muista asiaan kuuluvista seikoista on veroilmoituksessa tai muutoin käynyt selville taikka muulla perusteella on katsottava oikeaksi", on Euroopan ihmisoikeussopimukseen nähden liian väljä ja siten ristiriidassa ihmisoikeussopimuksen kanssa.
Suomen sisäisen lainsäädännön mukaisesti verottajalla on mahdollisuus harkita, mikä on oikea ratkaisu kussakin asiassa, mutta ihmisoikeussopimuksen mukaan näyttövelvollisuus on verottajalla. Syyttömyysolettama koskee kaikkia viranomaisia, myös verottajia.Ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan mukaisesti verovelvollisella, jonka oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä siinäkin tapauksessa, että oikeuksien ja vapauksien loukkauksen ovat tehneet virantoimituksessa olevat henkilöt. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on päätöksissään edellyttänyt, että tehokkaan oikeussuojan vaatimus edellyttää oikeutta tuomioistuimen väliaikaisiin täytäntöönpanomääräyksiin tai täytäntöönpanon kieltoihin ennen tuomioistuinten lopullista päätöstä. Tässäkin verottaja käyttää Suomessa harkintavaltaansa ja verovelvollinen on oikeussuojaton riippuen harkinnan tuloksesta. Suomesta puuttuvat tehokkaat oikeussuojakeinot kokonaan.
Virkamiesten tekemät laittomat ja perusteettomat veroratkaisut johtavat siihen, että verovelvollinen joutuu veronsa muutoksenhausta huolimatta maksamaan ja vasta vuosien kuluttua voitettuaan oikeustaistelunsa, hän saa rahansa takaisin. Suomen lainsäädännössä ei verovelvollisella ole mahdollisuutta estää virheellistä maksuunpanoa ja ns. negatiivinen todistustaakka sysää kaiken näyttövelvollisuuden verovelvolliselle, jonka näytön verottaja sitten kumoaa fraasilla "annettua selvitystä ei voida pitää luotettava/riittävänä".
Asiasta käytävä rikosprosessi on luku sinänsä ja muodostaa oman oikeusturvaongelmansa. Veropetosasioissa ja kirjanpitorikoksissa rikosprosessi aloitetaan ennen kuin itse pääkysymyksessä eli veroasiassa on saatu lainvoimainen ratkaisu. Syyttäjät ryhtyvät rikoslain 30 luvun 9 §:n mukaisiin syytetoimiin kirjanpitorikoksesta, rikoslain 29 luvun 1 §:n mukaisiin syytetoimiin veropetoksesta ja rikoslain 29 luvun 2 §:n mukaisiin syytetoimiin törkeästä veropetoksesta sellaisten verotuspäätösten perusteella, joiden käsittely oikeusasteissa on vielä kesken. Rikosprosessissa käytetään virheellisten verotuspäätösten ja virheellisten tarkastuskertomusten tekijöitä todistajina verotettavaa vastaan.
Tulkinnanvaraisissa kysymyksissä vasta lainvoimainen ratkaisu kuitenkin osoittaa, kumpi osapuoli oli oikeassa, verottaja vai verovelvollinen. Rikosprosessissa tuomio on jo langetettu, vaikka valitusasteissa myöhemmin todettaisiinkin, että verotuksessa ei mitään virheellistä ole tapahtunutkaan tai että tulkinnanvaraisissa tilanteissa verovelvollisen kannanotto olikin oikea. Myös tuomioistuimet soveltavat päätöksissään vain kansallista lainsäädäntöä ja jättävät ratkaisuissaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräykset huomioimatta.
Verovelvollisen oikeusturvan kannalta olisi erittäin tärkeää, että mahdolliset rikosoikeudelliset sanktiot seuraisivat vasta lainvoiman saaneen veroratkaisun jälkeen, koska tuomioistuimilla ei ole kykyä ratkaista itse pääkysymystä, verotuksen oikeellisuutta.Ihmisoikeussopimuksen 14 artikla takaa sopimuksessa tunnustettujen oikeuksien ja vapauksien nauttimisen kaikille ilman minkäänlaista syrjintää. (yhdenvertaisuusperiaate HM 5 §). Tätä yhdenvertaisuusperiaatetta eivät Suomen virkamiehet noudata millään hallinnon alalla, eikä se ole tuttu vielä eduskunnan oikeusasiamiehellekään.Verottaja ei perustele vaatimuksiaan ja käsityksiään, vaikka hallitusmuodon 16 § edellyttää sitä myös verotuksessa. Päätösten perustelemisessa ei verottaja myöskään noudata Eurooppa-oikeuden käytäntöä. Verottaja tulkitsee selkeitäkin säännöksiä verovelvollisen vahingoksi. Verottajan päätökset eivät useinkaan perustu lainsäädäntöön eivätkä oikeuskäytäntöön, vaan täydelliseen mielivaltaan, jolloin tavanomainen perustelu on: lienee, käsittääksemme, annettua selvitystä ei voida pitää luotettavana.
Verottajan päätös ei siten perustu muuhun kuin verottajan omiin subjektiivisiin käsityksiin asiassa ja tällä käsityskyvyllä toteutetaan satojenkin miljoonien maksuunpanot ilman riittävää näyttöä asioiden todellisesta kulusta. Verottajan ainoa motiivi on näin tuloksen tekeminen todella arveluttavin keinoin. Myös laittomat virkakäskyt estävät verovelvollisen oikeusturvan toteutumisen. Esimies-asemassa olevat virkamiehet antavat alaisilleen laittomia virkakäskyjä. Päätösten perusteluissa ei saa käyttää EY:n direktiivejä eikä Eurooppa-oikeuden ratkaisuja. Päälliköt estävät näin lainmukaisten päätösten syntymisen.
Virkavirheet ovat verohallinnon arkipäivää, mutta verottajalla ei käytännössä ole minkäänlaista vastuuta, eikä verottajien lainvastaista toimintaa tutki kukaan. Mikäli verottajien laittomuudet tulevat päivänvaloon, verottaja tutkii nopeasti itse itsensä ja toteaa, että mitään laitonta ei ole tapahtunut ja niin on verovelvollisen oikeusturva jäänyt taas kerran saavuttamatta. Verovelvollisen oikeusturvatiet, rikosoikeudellinen kanne, vahingonkorvausvelvollisuus ja kantelu johtavat vain harvoin toivottuun tulokseen, oikeuden toteutumiseen ja virkamiesten tuomitsemiseen tahallisesta rikollisesta toiminnastaan.
Jääviyskysymykset ovat verotuksessa lapsipuolen asemassa. Sekä kantelu että kanteet tekevät niiden kohteina olevista virkamiehistä esteellisiä suhteessa kantelijaan, mutta jääviyssäännöksiä ei verotuksessa noudateta. Sama virkamies esiintyy useissa eri yhteyksissä, milloin esittelijänä, päätöksentekijänä, milloin verotusasiamiehenä tai päättäjänä taas ylemmissä oikeusasteissa ilman, että siihen kukaan puuttuu. Näin verottajan mahdollisista kostotoimista tulee täydellisiä ja verovelvollinen on täysin lainsuojaton.Veroviranomaisten tiedonsaantioikeuksia on juuri huomattavasti laajennettu. Verovelvollisen selvitysvelvollisuutta suhteessa veroviranomaisen tiedonsaantioikeuteen ei ole käytännössä selvitetty. Näiden valtuuksien rajoja ei myöskään ole testattu eikä asetettu rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa merkityksessä. Verottajan vihjepuhelimet ja perättömät ilmiannot muodostavat suuren riskin verovelvollisen oikeusturvalle.
Verovelvollisen oikeusturvan kannalta olisi tarpeellista, että virkamiesten lainvastainen menettely saatetaan rikosoikeudellisella kanteella oikeuden tutkittavaksi. Rikosoikeudellisessa kanteessa pitää kuitenkin olla jo esitutkintavaiheen nostamiseksi riittävästi näyttöä. Salassapitosäännökset estävät verovelvollisen oikeusturvan toteutumisen, koska verottaja voi tarvittaessa antaa vääränsisältöisen asiakirjan, jonka oikeellisuutta verovelvollinen ei kykene salassapitosäännösten takia tarkistamaan.Ylemmät viranomaiset pitävät alempien viranomaisten antamia lausuntoja ja asiakirjoja oikeina ja näin ketjuvalheet muuttuvat totuudeksi. Virkamiehet pääsevät kuin koira veräjästä, kun jostain käsittämättömästä syystä johtuen myöskin virkamiesten rikollinen toiminta on valtiovallan erityissuojelussa. Tämä ei voi olla vaikuttamatta verovelvollisten oikeusturvaan.
Salassapitosäännökset ja viranomaisasiakirjat johtavat verovelvollisen kannalta täydelliseen oikeusturvattomuuteen. Ylempi viranomainen pitää sitä, mitä alempi viranomainen on esittänyt annettuna totuutena, eikä tarkista tietojen oikeellisuutta. Valitettavan usein nämä tiedot ovat kuitenkin virheellisiä ja niiden perusteella tapahtuu todellisia oikeusmurhia. Verottaja tekee tulosta keinoja kaihtamatta.Verotarkastuksissa ja veropäätösten tekemisessä on kyse julkisen vallan käytöstä, jolloin vahingonkorvausvelvollisuus voidaan kohdistaa verohallitukseen, lääninverovirastoon sekä suoraan virkamiehiin. Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 2 momenttiin on kirjattu ns. standardisäännös vastuusta julkisen vallan käytössä. Sen mukaan viranomainen on vastuussa julkisen vallan käytöstä vain, jos ei noudateta kohtuudella vaadittavia vaatimuksia ja menettelyjä. Säännöstä sovelletaan vain julkisen vallan käyttöön. Se ei sovellu rajoittavaksi säännökseksi, jos vaatimus kohdistetaan huolimattomuuden perusteella virkamieheen.
Vahingonkorvausvelvollisuuden nostaminen edellyttää, että verotuspäätöksistä valitetaan ja että valitus voitetaan. Pitkä valitustie ja se, että Suomessa Euroopan ihmisoikeussopimusta ei oikeuskäytännössä sovelleta, on johtanut siihen, että verovelvolliset eivät nosta vahingonkorvauskanteita, vaikka se voidaan nostaa myös suoraan virkamiestä vastaan. Näin verovelvolliset eivät saa oikeuksiensa menetyksistä edes vahingonkorvausta. Myös vahingonkorvauslain ns. standardisäännös on Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastainen. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 50 artikla lähtee siitä, että loukatulle osapuolelle on taattava kohtuullinen hyvitys. Suomessa ei voitetussakaan verovalitusprosessissa yleensä tuomita maksettavaksi edes oikeudenkäyntikuluja saati sitten vahingonkorvauksia. Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisesti olisi mahdollisuus korvata sekä aineellinen että aineeton vahinko.
NÄYTTÖVELVOLLISUUS / SYYTTÖMYYSOLETTAMA
Ihmisoikeussopimuksen 6.2 artiklan mukaan on jokaista rikoksesta syytettyä pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen. Suomen verotusmenettelyssä näyttövelvollisuus on siirretty lähes kokonaan verovelvolliselle. Verottaja perustelee päätöksiään fraaseilla, tai perustaa koko ratkaisunsa arvioon, joka ei perustu mihinkään. Suomen verolainsäädännössä ns. käännetty todistustaakka on vallitsevana. Verovelvollisen tulee näyttää toteen verotusperusteiden oikeellisuus tai oikeudettomuus. Mutta annetun hyvänkin näytön verottaja ohittaa valitettavan usein vain sanonnalla; annettua selvitystä ei voida pitää luotettavana, muttei sanallakaan sano, mikä luotettava näyttö voisi olla. Verottaja itse ei näytä mitään.
VEROLAINSÄÄDÄNNÖN VASTAINEN PÄÄTÖS / VAHINGONKORVAUSVELVOLLISUUS
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan ja 1. lisäpöytäkirjan 1 artiklassa säädetään, että keneltäkään ei saa riistää hänen omaisuuttaan paitsi julkisen edun nimissä ja laissa määrättyjen ehtojen sekä kansainvälisen oikeuden yleisten periaatteiden mukaisesti. Saman artiklan 2 kohdassa todetaan, että edellä olevat määräykset eivät kuitenkaan saa millään tavoin heikentää valtioiden oikeutta saattaa voimaan lakeja, jotka ne katsovat välttämättömiksi omaisuuden käytön valvomiseksi yleisen edun nimissä tai taatakseen verojen tai muiden maksujen tai sakkojen maksamisen.Verovelvollisen on ensin käytävä läpi pitkä, vuosia kestävä oikeustaistelu ennen kuin hän voi voitetun veroratkaisun perusteella lähteä hakemaan vahingonkorvauksia, oli verotuspäätös miten virheellinen tahansa. Myös tässä oikeustaistelussa hän on lainsuojaton. Verot pitää maksaa, vaikka verotuspäätös olisi miten virheellinen ja vahingonkorvauskanteen nostamiseen kuluu aikaa vuosia. Vahingonkorvausvelvollisuuden osalta pääongelma on näyttö. Pitää näyttää vahinko. Julkisen vallan käytössä korvataan myös taloudellinen vahinko eli liikevaihdon aleneminen ja muu vastaava. Lisäksi verovelvollisen pitää esittää myös teon tai laiminlyönnin ja vahingon välinen yhteys. Tässä tapauksessa se edellyttää, että näytetään kohta kohdalta tapahtumana ja oikeudellisesti menettelyn huolimattomuus ja siitä syntynyt vahinko ja ettei se ole johtunut mitenkään verovelvollisesta tai tämän edustajasta. Korvauskanne voidaan kohdistaa sekä verottajaan että verovirkamiehiin nimenomaan julkisen vallan käytön perusteella. Kanteen nostaa asianomainen yritys.
SALASSAPITOSÄÄNNÖKSET / PERÄTTÖMÄT ILMIANNOT
Verovelvollisen oikeusturvan kannalta on erittäin tärkeää saada tieto ilmiantokirjeen sisällöstä. Verottaja kieltäytyy kuitenkin, salassapitosäännöksiin vedoten ja suojatakseen erittäin tärkeää yksityistä etua eli ilmiantajan henkilöllisyyttä sekä erittäin tärkeää yleistä etua, jonka toteutumiseksi myös ilmiantotoimintaa tarvitaan, antamasta ilmiantokirjeestä kopiota. Verottajan kannanotto on myös tässä ihmisoikeussopimuksen vastainen.Verohallinnossa oikeusturvaa ei myöskään ole siitä syystä, että verolainsäädäntö muuttuu liian nopeasti. Tämän lisäksi verolainsäädäntö on vaikeaselkoista ja tulkinnanvaraista. Myös verottajien koulutustaso muihin EU-maihin verrattuna on aivan liian alhainen.
Alustuksen aiheen "Oikeusturva verotuksessa" mukaisesti olen kommenttipuheen-vuorossani tuonut esille muutamia verovelvollisen oikeusturvaan vaikuttavia asioita. Itse olisin otsikoinut asian "Olematon oikeusturva verotuksessa". Tällä otsikoinnilla olisin halunnut keskusteltavan veroviranomaisten valtaoikeuksien käytön motiiveista, vallan väärinkäytöstä ja vastuusta sekä menettelystä, jonka verottaja on omaksunut, kun se otaksuu, että menettely on joka tapauksessa virheellistä, lakia on tulkittu tietoisesti väärin tai esittää poskettomia epäilyksiään. Myös verottajien suoranaiset toimivaltuuksien ylitykset kotirauhan rikkomisineen olisivat olleet mieleiseni aihe keskusteltaessa verovelvollisen olemattomasta oikeussuojasta verotuksessa.
Post a Comment
<< Home